Janne Paalijärvi / Piraattipuolue, ehdolla Uudellamaalla numerolla 226 eduskuntaan 2019

Janne Paalijärvi / Piraattipuolue, ehdolla Uudellamaalla numerolla 226 eduskuntaan 2019

Olen Janne Paalijärvi, 1982 syntynyt diplomi-insinööri ja toimitusjohtaja. Olen lähes koko aikuisikäni asunut pääkaupunkiseudulla, mutta muutin viime vuonna Vaasan seudulle Mustasaareen perhesyistä. Perustin samalla IT-alan yrityksen, joka keskittyy sulautettujen järjestelmien ohjelmistokehitykseen.

Tapanani oli harrastaa paljon tietoteknisiä puuhasteluja myös vapaa-ajalla, mutta 3 lapsen myötä tällaista aikaa ei hirvesti jää. Se aika mikä perheen asioiden pyörittämiseltä ja töiltä yli liikenee, kuluu yleensä jonkun laatupelin kanssa. Ennen vannoin PC-pelaamisen nimeen, mutta nyttemmin olen muuttunut iloiseksi PS4-käyttäjäksi.

Uskon, että valtion tärkein tehtävä on pitää huolta kansalaisten vapaudesta ja turvallisuudesta. Holhouksen voimaan en usko. Ihmisiä on kannustettava kriittiseen ajatteluun ja tilastoidun tiedon käyttämiseen.

Sananvapaus ja yksityisyydensuoja ovat tärkeimpiä arvoja, mitä meillä länsimaissa on. Niitä on puolustettava. Vastustan sekä viranomaisten että some-jättien harjoittamaa ihmisten kyttäämistä netissä. Toimin Suomessa myös ns. kiristyskirjeiden vastaisessa työssä.

Muuten olen kurkkuani myöten täynnä poliitikkoja, jotka suu vaahdossa sosiaalisessa mediassa haukkuvat toisiaan. Päähän ottaa myös kun poliitikot tai media vääristelevät asioita tai typistävät monimutkaiset poliittiset asiat kyllä/ei-kysymyksiksi.

Eduskuntavaaliteemoja 2019

Kiristyskirjeille stoppi!

Tekijänoikeusjuristien harrastama ns. kiristyskirjetoiminta on sairasta bisnestä, jossa hyökätään usein yhteiskunnan vähäosaisten ja jopa syyttömien kimppuun käyttämällä hyväksi lakijärjestelmämme porsaanreikiä. Toiminnalle on laitettava stoppi yhteiskunnan puolelta. Ääritapauksessa on pohdittava kantajan asianajokulujen rajaamista jollain suhteella verrattuna toteennäytettyyn vahinkoon.

Sananvapaus on vaalimisen arvoinen asia!

Sananvapaus tuntuu olevan uhattuna nykyaikaisessa some-yhteiskunnassa päivä päivältä enemmän. Ääritapauksissa esimerkiksi ihan normaaleja, mutta vaikeita asioita käsitteleviä poliittisia tekstejä huudetaan sensuroitavaksi. Huuto on sitä kovempaa, mitä kauempana omista arvoista liikutaan. Sensuuri on väärin, haitallista poliitiselle keskustelulle ja ääri-ilmiöitä esiin manaavaa. Eivät kivat asiat tarvitse sananvapauden suojaa, vaan juuri ne ikävät. Sananvapaus on länsimaalaisen demokratian kulmakiviä.

Ydinvoima avuksi ilmastotalkoissa!

Ydinvoimaa on rakennettava rohkeasti siellä missä se on järkevää. Jos emme tee näin, teemme suuren karhunpalveluksen yhteiskunnalle. On sairasta, että tätä ympäristöystävällistä ja tehokasta energiantuotantomuotoa karsastetaan etenkin ympäristönsuojelupiireissä.

Ihmisten sivistämisestä muodikasta!

Nykyään tuntuu siltä, että älyllinen lepsuus on valttia. Ihmisten oletetaan muodostavan polvirefleksireaktion asioista jo pelkän otsikon nähdessään. Tämä on todella huono asia joka suhteessa. Ihmisten pitäisi antaa analysoida asioita pitempään ennen kuin niistä kerrotaan oma mielipide. Nykyään puhutaan kovasti ulkovaltojen tekemästä vaalivaikuttamisesta cambridgeanalyticoineen. Vaalivaikuttaminen johtuu siitä, että ihmisillä on vajaat tiedot ja vajaat kriittiset valmiudet asioiden ymmärtämiseen. Vaalivaikuttamisen kohteiden annetaan silti joka vuosi äänestää. Hassu juttu. Vaikka Suomen tilanne kritiikkikasvatuksessa on väitetysti hyvällä tasolla, aina voi parantaa. Ihmisten sivistämisestä pitäisi tehdä oikeasti muodikas juttu. Vastuu tästä on kodeilla, kouluilla ja medialla.

Linkkejä

Blogini etusivu: http://usvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Facebook-sivuni: http://www.facebook.com/paalijarvi

Twitter-profiilini: https://twitter.com/paalijarvi

Google Plus -profiilini: https://plus.google.com/+JannePaalijarvi

GitHub-profiilini: https://github.com/usvi

Ylen vaaligalleriasivuni 2017: https://vaalikone.yle.fi/kuntavaalit2017/espoo/ehdokkaat/18165

Kuuluisimpia kirjoituksiani

Autojen mustien laatikoiden tietoturvaongelmista: http://usvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229161-karmea-tietoturvamoka-mustissa-laatikoissa-suomalaisautot-seurattavissa-netissa

Kiristyskirjefirma Hedman Partnerssin tappiosta markkinaoikeudessa: http://usvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231016-kiristyskirjefirma-hedman-partnerssille-turpaan-markkinaoikeudessa

Hysteriakritiikki nelosoluen tulosta kauppoihin (Uuden Suomen luetuin teksti v. 2018!): http://usvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248464-nelosolut-tuhosi-espoon-leppavaaran-kuvareportaasi